Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomuksen Rovaniemen Kunnallisjärjestö
Terveiset puoluekokouksesta

Hyvät  Lappilaiset Kokoomusvaikuttajat – terveiset kokouksesta!

 

Viime viikonvaihteessa oli puoluevaltuuston vaalikokous Helsingissä , tähän laajennettuun  vaalikokoukseen oli tällä kertaa kutsuttu puolueen hallitus, puoluevaltuuston jäsenet ja varajäsenet ympäri Suomenmaata – meitä oli  lähes 100 kokoomusvaikuttajaa.

 

Kokouksessaan puoluevaltuusto  valitsi puolueen  uuden hallituksen jäsenet  varajäsenineen ja Lappia edustaa Lapin piirin hallitukseen  puheenjohtajan kansanedustaja Ulla Karvo  ja hänen henkilökohtaisena  varajäsenenä Raija Lummi Torniosta.

 

Kokoomuksen ministerityöryhmä asetti joulukuussa 2009 työryhmän laatimaan raportin toimenpiteistä ja keinoista, joilla Suomi menestyy tulevaisuudessa ja joita tarvitaan maamme talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi.

 

Työryhmän puheenjohtajana on toiminut  opetusministeri Henna Virkkunen  ja työryhmän yksi kymmenestä jäsenestä on ollut Lapin kansanedustaja Ulla Karvo.

 

Loppuraportti, missä on 30 toimenpidettä Suomen parhaaksi  on valmistunut 18.11.2011, joka julkistettiin kokouspäivänä.

 

Raportin ensimmäisessä osassa on kuvattu kokoomuslainen  Visio siitä, mitä on suomalainen  hyvinvointi ja mitkä ovat oikeudenmukaisia perusperiaatteita sen rakentamisessa.

 

Uskoa Menetykseen, Toivoa Huomiseen. 

 

 

Raportissa mm

-       työllistymiseen yksilöllisiä ratkaisuja,  julkinen hankkija kehittämään markkinoita, ketään ei jätetä yksin, yrittäjyys kantaa Suomea jne.

Tämä raportti on hyvä meidän kaikkien lukea ennen keväällä alkavia eduskuntavaaleja.

 

Kokous oli erittäin hyvä henkinen, keskusteleva ja meitä kokoomuslaisia yhdistävä, itselläni tuli  upea ja innokas  tunne lähteä kevään eduskuntavaalitaistoihin. Puheenjohtaja Jyrki totesi ”Nyt tarvitsemme mielenavaruutta ja vapautta uusille ajatuksille”.

 

 

 

Poliittinen tilannekatsaus, sai aikaan erittäin laajan ja mielenkiintoisen keskustelun.

 

Puheenjohtaja Jyrki Katainen totesi mm, että

”talous ei ensinnäkään ole mikään arvo. Se on väline toteuttaa hyvää. Viimeistään Euroopan velkakriisin yhteydessä olemme huomanneet, että vahva talous ei ole uhka,

vaan turva.”

”tällä vaalikaudella olemme keskittyneet siihen, että suurimmat satsaukset on kohdistettu heille, jotka ovat apua kaikkien eniten tarvinneet. Esimerkkinä tästä ovat pienimpien äitiys-, isyys-, ja sairausetuuksien korotukset 170 eurolla ja takuueläke 100-160 eurolla.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei ongelmia enää olisi, mutta arvovalintamme on ollut selvä. Tämän vaalikauden perusturvan korotukset ovat suuremmat kuin neljän edellisen vaalikauden korotukset yhteenlaskettuna.”

 

”me emme kannata menoleikkauksia, jos kuitenkin karsintaa on tehtävä, niin se ei saa kohdistua kaikkein heikoimmassa asemassa olevien etuuksiin. ”

 

”haluamme kannustaa työn tekemiseen ja työllistämiseen.”

 

”verotuksen uudistamisessa on erittäin tärkeää myös oikeudenmukaisuuden tunteen lisääminen. Tämä päämäärä korostuu erityisesti nyt, kun korjaamme suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan taloutta ja teemme sitä vahvistavia uudistuksia. Uudistukset herättävät aina huolta ja kysymyksiä. Siksi on tärkeää, että voimme tuntea  olevamme samassa veneessä. Tästä syystä pidämme perusteltuna, että korotamme yleistä pääomaveroprosenttia kahdella prosenttiyksiköllä 30%:iin.”

 

Todettiin mm

-       kannustava, ,turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta lisäävä hyvinvointiyhteiskunta vahvistaa kilpailukykyämme,.

-       verotuloomme vähenevät seuraavien vuosien aikana samoin kuin työpanos. On mietittävät uusia toimintamalleja, että saamme riittävästi verotuloja ilman, että hyvinvointimme heikkenee,

-       viiden vuoden päästä meillä on yli 100 000 työikäistä vähemmän

 

Kokoomuksen vaaliohjelmajulkaistaan maaliskuun alussa. Kokouksessa evästettiin vaalityöohjelmatoimikuntaa  mm seuraavilla kentän äänillä

-       on huomioita turvallisuuteen liittyvät asiat

-       aluepolitiikka huomioitava  ( kokoomuksella on koko maan vaalialueena)

-       aluehallinnon uudistus ja siihen liittyvät kysymykset

-       ratkaisuja tehtäessä on huomioita, ettei se lisää rasitteita kuntaverotuksen muodossa kunnille

-       yhdyskuntarakenteen laajentaminen

-       ihmisiä lähellä olevista asioista on puhuttava selkeillä termeillä ja teemoilla

-       koulutuspolitiikka ja nuoriso työttömyyden vähentäminen

-       puolustuspolitiikka ja siihen liittyvät kysymykset

-       energiapolitiikka ja siihen liittyvät kysymykset

-       kuntauudistusta …on jatkettava

-       raideliikenne ja siihen liittyvät toimenpiteet koko Suomea ajatellen…..toimenpiteet

 

Kokoukseen oli tullut yksi aloite:

”Oman asunnon korkomenojen vähennyskelpoisuus”

Puoluevaltuusto totesi alla esitetyn selvityksen riittäväksi aloitteen johdosta.

 

Kokoomuksen mielestä asumisen tukeminen on Suomessa tärkeää ja tarpeellista myös jatkossa. Asumisen verotuista ei ole syytä luopua. Asuntolainan korkovähennys on monille perheille tärkeä asumisen kustannuksiin vaikuttava taloudenpidon helpotus.

Tavallisten kotitalouksien onkin pysyttävä korkovähennyksien piirissä. Pieniä, maltillisia muutoksia asumisen verotukseen voidaan harkita osana verotuksen kokonaisuutta. Kokoomuksen linjauksia verotuksen kokonaisuudistukseen käydään tarkemmin puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen vetämän hyvinvointiyhteiskunnan pelastamistyöryhmän raportissa.

 

Yhteistyöterveisin Maarit

© 2010 Kokoomuksen Rovaniemen Kunnallisjärjestö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut