Tekstin alkuun
Etusivu - Kokoomuksen Rovaniemen Kunnallisjärjestö
Palvelutuotanto

Kunnallisten palveluiden järjestämisen vastuu ja palveluiden tuottaminen on pidettävä selkeästi erillään. Järjestämisvastuun pitää kuulua yksiselitteisesti vahvoille tilaajalautakunnille,

joissa luottamushenkilöt päättävät kunnallisten palveluiden sijainnista, määrästä, laadusta ja keskinäisestä priorisoinnista sekä siitä, missä määrin palveluita hankitaan kaupungin oman palvelutuotannon eri yksiköiltä ja missä määrin yksityisiltä palveluntuottajilta ja ns. kolmannelta sektorilta.

On edistettävä palvelumarkkinoiden syntymistä ja toimintaa, jotta tilaajalautakunnilla olisi aito mahdollisuus hankkia ja vertailla oman palvelutuotannon lisäksi useiden muiden palveluntuottajien hintoja ja laatutasoa. Kilpailumahdollisuudet on käytettävä aina hyväksi etsittäessä mahdollisimman kustannustehokkaita ja kaupunkilaisten kannalta riittävän laadukkaita tapoja tuottaa rovaniemeläisten tarvitsemat palvelut.

Kaupungin oman tuotannon johtokunnat lakkautetaan.

Kaikki päätöksentekoon liittyvä poliittinen valta ja vastuu on keskitettävä valtuustolle ja hallitukselle ja varsinkin vahvoille tilaajalautakunnille.

© 2010 Kokoomuksen Rovaniemen Kunnallisjärjestö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut